31. joulukuuta 2017

Heinäseivästikkaat ja valkoinen nojatuoli


Heinäseivästikkaat ovat olleet pitkään toivelistallani. Nyt ne vihdoin syntyivät itsetehtyinä saaristolaistupani seinää vasten nojaamaan ja tilaa sisustamaan. Heinäseivästikkaat eivät ole pelkkä koriste, vaan niille saa kivasti roikkumaan vaikkapa torkkupeiton - miksei ihan vaan somisteita.

Valkoinen keinutuoli ostettiin naapurilta viime kesänä takan viereen. Sen istuinosaan ostin valkoisen, karvaisen tyynypäällisen, jonka sisään sujautin valmiin perusistuintyynyn. Istuintyynyssä oli tuoliinkiinnitysnauhat valmiina, joten hyvin pysyy paikoillaan. Pieni, valkoinen pitsikoristetyyny somistaa tuolia.

Heinäseiväs, tikkaat, diy


 
xHeinäseiväs, tikkaat, valkoinen nojatuoliHeinäseiväs, tikkaat, valkoinen nojatuoli


DYI heinäseivästikkaan työvaiheet

Heinäseipäät halkaistiin puoliksi sirkkelillä, jotta ne olisivat hieman kevyemmät pieneen tupaani. Sitä ennen pystypuista sahattiin terävä kärki pois, jotta tikkaat ovat valmistuttuaan vakaammat alaosastaan. Samalla määriteltiin tikkaiden tuleva korkeus. 
 Poikkipuut, tietenki toisesta seipäästä sahattuina ja halkaistuina, mitattiin niin, että ne hieman menevät pystypuiden yli . Se näytti omaan silmääni mukavalle. Sommittelu, hmm… kolme vai neljä poikkipuuta? Tässä päädyin kolmeen, mutta tein samalla toiset somistustikkaat, jossa on neljä (työstökuva), koska sen pystypuiden pituus on hieman korkeampi. Alinta poikkipuuta ei kannata laittaa liian alas, jos miettii, että niille ripustaa vaikka vilttejä. 

Sitten homma kasaan sopivan mittaisilla ruuveilla, eli poikkipuut kiinni pystypuihin niin, etteivät ruuvit tule läpi. Ja huom! Ruuvaus takapuolelta kiinni, jotta modernit ruuvinkannatkaan eivät näy päällipuolelle.

Valmista tuli. Vajassa odottaa vielä iso nippu heinäseipäitä, joita anopin maatilalta Hämeestä olen saanut. Mitäköhän kaikkea niistä vielä syntyykään?

- Merikaisla

Ps. Poisleikattuja palasia kannattaa hyödyntää muissa askarteluissa, joten älä heitä niitä pois. Olen nähnyt mm. niistä tehtyjä puisia enkelikoristeita, joilla oli lainehtiva jouhitukka ja saunatonttuja naavapartoineen.

18. joulukuuta 2017

Kynttilät hehkuvat hopeaa ja valkoista

Valkoista ja hopeaa jouluun

Sisustuskynttilät ovat usein niin kauniita, ettei niitä raaskisi polttaa. Nämä valkoiset ja hopeisen sävyiset kynttilät löytyivät Kustavin käsityökylästä. Hetkeksi laskin hopeaa hehkuvan asetelman harmajalle jäkälän valtaamalle ikikalliolle, kun kävin taittamassa vihreän oksan pihan katajasta. Ja sitten asetelma sisälle pöytää somistamaan ja talvea piristämään.




Joka jouluinen lähiseutuvisiitti Kustavin käsityökylään 

Kustavin Savipajassa ja Paratiisipajassa tulee vierailtua tuon tuostakin.

Viikonloppuna kipaisin kahvilla käsityökylän kahvilassa ystävien kanssa: Samallahan sitä tuli piipahdettua joulukylän putiikeissa.

Tällä kertaa mukaan Paratiisipajasta tarttuivat siis valkoiset kynttilät, joiden alaosaa somistaa himmeä hopeavyö. Yksikertaisen kauniita. Kynttilät löysivät tiensä uushopeatarjottimelle, joka tarttui pari kesää sitten mukaani Jurmon saaren (Iniö) ravintolan yhteydessä olevasta pienestä sisustusputiikista. 

Illan tullen kynttilät luovat himmeää valoaan joulun odotukseen. Minussa taitaa elää pieni harakka, kun valkoisen lisäksi hopea miellyttää pienesineissä… 


Kustavin Savipaja

Kustavin Savipaja
Savipajassa ihastuttivat minua edelleen valkoiset saviastiat. Niitä löytyy myös omasta keittiön kaapista. Putiikin joulunsomisteista jäivät erityisesti mieleen valkoiset tähtikoristeet mattamustalla seinällä. Joulu voi olla musta, ainakin se usein täällä rannikolla on, kun valkea lumi ei aina saavu.

Paratiisipajassa on tarjolla monenlaisia kynttilöitä ja sisustustavaraa. Osa ihanista tavaroista on esillä kivasti yhdistettynä wanhoihin somisteisiin, joista tässä merihenkinen vanha puuesine köysineen ja aito jalasreki, joka parinpäivän päästä kuulemma lähtee jouluiseen matkaansa, kenenkäs muun kuin pukin kera. Pupu-sisustustyyny jäi mietityttämään suloisuudellaan, se täytyy varmaan käydä hakemassa kotiin myöhemmin. 

Mukava paikka vierailla näin talvellakin.

Lämpöä jouluunne!

- Merikaisla
Paratiisipaja


Kirjoitus on tehty rakkaudesta saaristoon, lähimatkailuun ja sisustustavaroihin (ei mainos).

15. joulukuuta 2017

DIY: Soodataikinasta joulukoristeita





Hiljaa leijuu lumihiutaleet...

Soodataikinasta tehdyt koristeet ovat kauniin mattapintaisia ja olemukseltaan kuin pakkasen syleilemää kevyttä lunta. Soodataikina sopii siis kivasti joulukoristeeksi.

En ole aiemmin tehnyt taikinaa, saati siitä koristeita. Täksi jouluksi halusin tehdä muutaman valkean lumihiutaleen pöytäkoristeeksi. Vaikutti hyvältä ja helpolta materiaalilta työstää. Ei muuta kuin kokeilemaan.


Soodataikinan ohje:
2 osa soodaa
1 osaa perunajauhoa
1,25 osaa vettä

Myös maissitärkkelys käy perunajauhon sijaan, vettä voi lisätä tarpeen mukaan tai haihduttaa lämmittäessä liikavettä pois.

Lämmitä miedolla teholla ainekset kattilassa koko ajan sekoittaen. Kun taikina kiinteytyy, kokoa se yhteen palloksi kattilaan. Taikinan viilennyttyä, käsittele ja vaivaa, kuten normaalia taikinaakin. Kauli levyksi, tee muotilla koristeita. Koristele haluamillasi kuvioilla. Kuivata yön yli.

Valmis. Muista, jos haluat roikkuvia koristeita, tee ennen kuivumista reikä.


Lumihiutaleet

Itse käytin piparkakkumuottia ja painelin puutikulla hentoja pistekuvioita - varoiksi molemmin puolin. Mattavalkoinen on kaunis sellaisenaan, mutta kokeilin suihkuttaa niihin glitter-hiuslakkaa, jotta tähden pintaan syntyisi hentoa kimaltelua ja mahdollisesti pientä suojaa likaa vastaan. Kaunis tuli, mutta kuvista taitaa pikkukimaltelua olla vaikeaa havaita.

Mukava materiaali. Mielestäni kaunis lopputulos. Nopea ja helppo tehdä. Ei sellaisenaan sisällä kemikaaleja, eli myös ekologinen ja turvallinen työstää. Eikä vaadi kummallisempia työvälineitä. Ainoa haaste on materiaalin hauraus. Ehkä hieman paḱsumpina ne kestäisivät paremmin. Mutta eiväthän ne lumihiutaleet talvea kauempaa eläkään.


Tähdet pöytäkoristeeseen

Tuunasin kolmesta elementistä pöydälle kokonaisuuden: kaupasta ostamani koristeoksaan, jossa oli valmiina "jäätyneitä pisaroita". Mukaan kirkkaanpunaista helmilankaa, ikään kuin jäätyneitä marjoja somistetta piristämään. Ja ne soodataikinasta tehdyt lumihiutaleet.

 
Valkoista valkoiselle, vai vahvempaa kontrastia, eli valkoista ruskealle "kaitaliinalle". Kumpi kauniimpi?

Lempeää ja valkeaa joulunaikaa kaikille!


- Merikaisla


"Hiljaa leijaa maahan hiutaleet

Kimmeltäen matkallaan
Hiljaa loistaa valot kynttilöiden
Ne luovat joulun tunnelman..."
(Joululaulu, suom.san. Riikkamaria Paakkunainen) 





Soodataikina, lumitähti, askartelu


12. joulukuuta 2017

DIY: Huopasydän lasinalunen


Tämä tee-se-itse -lasinalunen on tehty "puolivalmisteisena". Käytän tuota hauskaa sanaa, koska huopa oli ostaessani jo valmis tuote. Startti tapahtui siis valmiista huopatabletista. Toki näppärä voisi tehdä tämän itsekin huopakankaasta kuviointileikkurilla stanssaten. Tämä idea syntyi kaupassa, kun ystäväni mietti, miten kalliita huovasta tehdyt lasinaluset ovat. Silmiin osui edullisia, pari euroa maksavia pöytätekstiilejä. Valitsin sellaisia, joissa oli mukavan pieni stanssikuviointi - näin lopulliseen muotoon leikkaus ei riko liikaa suunnittelemaani sydänkuviota.

Alkuaskartelu

Pahviin piirretty ja leikattu sydänmalli takaa valmiiden lasinalusten yhteneväisen näön. sommittelua, miten eniten sydämiä mahtuu tablettiin. Halusin, että valmiit lasinaluset ovat kaikki omanlaisiaan, joten en lähtenyt miettimään, miten reikäkuvio osuu sydämeen. Tussilla rajaus ja saksilla leikkaus. Tämän huovan paksuus on noin 2 mm. Se on sopivan ryhdikäs, mutta ei liian paksu, jotta lasi ei kaadu, jos sen vahingossa asettaa reunan yli. Lisäksi suht. ohutta huopaa oli vielä mukava saksilla leikata.

Koristeet

Ylijääneistä huovanpalasista tein vapaalla kädellä pikkusydämiä, joita käytin lahjaksi lähtevien lasinalusten somisteena. Leikkasin ruskeasta pahvista vastaavankokoisia sydämiä, joihin kirjoitin saajan nimen - ja tietenkin blogini nimen pikkuruisella. Ruskealla narulla yhteen - ja valmista tuli.

Tämä mallipaketti sai itsenäisyyspäivän kunniaksi sinisiä ja kirkkaita helmiä koristeeksi. Pujottelin niitä sopivin välimatkoin siimaan: kevyet solmut pitävät ne kivasti paikoillaan. Valitsin nauhan sijasta siiman, koska se keventää mukavasti tuhtia huopaa. (Kirkas siima ei ehkä näy kuvissa.)



Tässä lasinaluset omassa käytössäni. Viinilasit ovat Iittala Essence-sarjaa.
(Ei mainos). 

- Merikaisla





10. joulukuuta 2017

Tuunaus: Kattokruunu ja sen kynttiläsomisteet


Tämä kattokruunu roikkuu tupamme katossa. Aikoinaan 90-luvulla ostettuna sen väri oli petrolin vihreä, mutta se sai käsissäni ja uuteen tilaan tullessaan kauniin, puhtaan värin - valkoisen. Valkoinen taitaa olla lempivärini, pikkuhiljaa se on valloittanut kaikki huoneet, kuten ehkä tulette huomaamaan...

Alkutyöt

Kevyt hionta ja spreijaus moneen kertaan valkoisella mattamaalilla. Kerroksia sai tosiaan laittaa aika monta, jotta tumma väri piiloutui. Harmi, ettei alkuperäisestä ole kuvaa, jotta olisitte nähneet muutoksen. Maalauspaikkana oli hyvin tuulettuva ulkovaja ja siellä katossa roikkuessaan valaisinta pystyi pyörittelemään kaikkiin suuntiin ja näin takaamaan tasaisen värin.

Tuunaus

Sain taannoin lahjaksi valkoiseksi spreijattuja vanhoja kuusenkynttilänpidikkeitä ja kuusenkynttilöitä. Joulukuusessa on varmasti jatkossa varmasti paikka niille, mutta muutama niistä löysi paikkansa valaisimeen: ne tuovat pikkuripauksen omanlaistani näkemystä nostalgiasta: muistan ihan pikkuisena tyttönä, että isäni laittoi kuuseen juuri näitä samanlaisia, pikkukynttilöitä. Lisäsin kynttilänpidikkeiden alle muutamia kristallisomisteita, joita purin Stockmannilta aikoinaan ostamastani koristeesta. Näin lopputulos on varmasti omanlaatuinen. Valaisimessa roikkuu myös kontrastina sisustuskaupasta ostamiani, hieman ruostuneen lisän saaneita hopean värisiä metallisydämiä.

Pikkulisän romantiikkaa valaisimeen tuovat "liekkilamput", jotka vielä muistuttavat hehkulamppuajasta. Onkohan vastaavia led-lamppuja muuten olemassa?

(Lisäys: Tajusin vasta nyt, että kynttilöissä ei ole liekkiä, mutta lähinnä ne ovatkin vain koristeita.)

Vinkkejä valaisimien uuteen elämään

Oli mukava antaa vanhalle lankakruunulle uusi elämä ja tuunata se valkoiseen tupaan sopivaksi. Varastossani on vielä monia vanhoja 80-luvun valaisimia, joista parhaillaan mietin, mitä niistä voisin tuunata. Jos sulla on ideoita, mitä esim. rottinki-venetsialaisvalaisimesta tai sen rungosta tai vanhoista muovivalaisimista voisi saada aikaan, kerro ihmeessä.

Tässä vielä kuvia varaston valaisinryppäästä, johon kaipaan ideoita. Lamppukasa on jäämistöä, joka tuli ihanan saatistolaistupamme oston yhteydessä. Nämä retrolamput voisivat olla myös myynnissä. Jos kiinnostaa, laita viestiä.

- Merikaisla

1. joulukuuta 2017

Ranta pakastuu, pukeutuu harmoniaan

Hetki. Ranta. Luonto. Maisema.

Kun luonto pukeutuu ensilumeen. Kun aurinko ei enää nosta päätään korkealle. Kun myrskypilvet kerääntyvät horisonttiin ja enteilevät lisää valkeaa sadetta. Niin ovat värit harmonisen kauniita.

Tämä on minun värimaisemani. Minun mielenmaisemani.






Tuuli on nostanut meriveden kallioiden päälle. Taivaan värit heijastuvat tulvavedestä. Neitseellinen lumi on puhdasta ja pehmeää.

Ohut jääriite suojelee rantaniityn pintaa. Haurasta lasia ei uskalla rikkoa. Eikä maisemaa syleilevää hiljaisuutta.

- Merikaisla